Kaupunkikeskukset

Espoo poikkeaa perinteisestä suomalaisesta yhden keskuksen ympärille kehittyneestä kaupungista. Espoo koostuu viidestä kaupunkikeskuksesta ja kahdesta paikalliskeskuksesta.

Espoon kaupunkikuva koostuu tiiviistä kaupunkikeskuksista, jotka sijaitsevat metsien ja peltojen keskellä, ympärillään yhä laajeneva pientaloalueiden verkosto. Luonto ja kaupunkielämä lomittuvat keskellä metropolialuetta.

Espoossa on viisi kaupunkikeskusta, Leppävaara, Tapiola, Matinkylä-Olari, Espoonlahti ja Espoon keskus, joista jokainen on keskisuuren suomalaiskaupungin kokoinen. Jokaiselle on kehittynyt omat erityispiirteensä ja palvelunsa. Pienempiä keskuksia ovat Kauklahti ja Pohjois-Espoon Kalajärvi.

Kaupungin nykyiseen muotoutumiseen ovat vaikuttaneet sijainti Helsingin vaikutuspiirissä, Espoon kaupungistumiseen liittyvät historialliset vaiheet sekä kaupungin tietoinen valinta ja päätöksenteko vastauksena nopeasti kasvavalle väestömäärälle pääkaupunkiseudulla.

Tapiolan KesäStartti 24.-25.5. 24.5.2013 klo 9.00
Tapiolan liikekeskuksen perinteistä kesänavaustapahtumaa KesäStarttia vietetään pe-la 24.–25.5. Tapahtuman aikana tarjolla on paljon monipuolista ohjelmaa koko perheelle: Maltin ja Valtin vierailut miniTapiolassa, ulkokeilausta, seinäkiipeilyä, boffausta, espoolaisten räppäreiden esityksiä, tutustumismahdollisuus Ainoaan, Maalaismarkkinat ym.
Olemme Facebookissa: Espoon keskus 30.1.2013
Espoon keskuksen omat facebook-sivut on julkaistu. Käy klikkaamassa I like ja olet mukana!
www.facebook.com/Espoonkeskus

Uutiset

RSS
  • Lommilan alue on tarkoitus rakentaa merkittäväksi osaksi Espoon keskuksen palveluja. Alueelle syntyy lähivuosina kaupallisten palvelujen ja työpaikkojen keskittymä, joka on toiminnoiltaan monipuolinen, kaupunkikuvallisesti korkeatasoinen, maankäytöltään tehokas sekä vaiheittain toteuttamiskelpoinen.
  • Liikennevirasto laatii Espoon kaupunkiradan ratasuunnitelmaa Leppävaaran ja Kauklahden välille. Suunnitelmassa kehitetään Kilon, Keran, Kauniaisten, Tuomarilan, Espoon keskuksen ja Kauklahden asemia, poikittaisia katuyhteyksiä ja kevyen liikenteen yhteyksiä.
  • Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto ehdotti kaupunginhallitukselle, että valtuusto hyväksyy 10.4.2013 päivätyn Matinkylän palvelutorin hankesuunnitelman. Matinkylän palvelutori -hankkeen tavoitteena on tuoda kuntalaispalvelut hyvin tavoitettavaan liikenteen solmukohtaan.
  • Tapiolan Ahertajankulmaan WeeGee-talon ja Pohjantien väliin tulee uusia asuntoja tähden muotoisiin taloihin. Alueen maanomistajat WeeGee Oy ja Skanska Talonrakennus Oy järjestivät yhdessä suunnittelukilpailun, jonka voitti Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy ehdotuksellaan ”Puutarhassa”.
  • Espoon keskus tullaan säilyttämään Espoon kaupungin hallinnollisena keskuksena. Espoon keskusta vahvistetaan kaupallisten ja julkisten palvelujen keskuksena. Asuntorakentamismahdollisuuksia lisätään merkittävästi.

Tapahtumat

RSS
  • Tapiolan liikekeskuksen perinteistä kesänavaustapahtumaa KesäStarttia vietetään pe-la 24.–25.5. Tapahtuman aikana tarjolla on paljon monipuolista ohjelmaa koko perheelle: Maltin ja Valtin vierailut miniTapiolassa, ulkokeilausta, seinäkiipeilyä, boffausta, espoolaisten räppäreiden esityksiä, tutustumismahdollisuus Ainoaan, Maalaismarkkinat ym.
Julkaistu 26.1.2012 klo 11.58 , päivitetty 22.1.2013 klo 14.56

Alue:
  • Leppävaara, 
  • Tapiola, 
  • Matinkylä, 
  • Olari, 
  • Espoonlahti, 
  • Kauklahti, 
  • Espoon keskus, 
  • Kalajärvi