Tapiolan keskukseen rakennetaan 2 000 pysäköintipaikkaa. Tapionaukion alle on jo rakenteilla 330 paikan pysäköintitilat, jonka päälle Tapionaukiolle tulee 120 paikkaa. Keskuksen alapuolelle kallioon tulee 1 550 paikan pysäköintilaitos, jonka louhintatyöt nyt käynnistetään.
Louhintatyöt kestävät vuoden 2013 loppuun saakka, jonka jälkeen laitos rakennetaan valmiiksi vuosina 2014-2015. Kun metroliikenne käynnistyy vuoden 2015 lopussa, Tapiolan keskuksessa on 2 000 korkeatasoista uutta pysäköintipaikkaa. Pysäköintilaitoksen yhteyteen rakennetaan myös kiinteistöjä palveleva keskushuolto.
Pysäköinnistä useita hissi- ja porrasyhteyksiä keskukseen
Keskuksen alapuolelle louhittavasta pysäköintilaitoksesta tulee useita hissi- ja porrasyhteyksiä eri puolille keskusta. Louhintatöistä aiheutuu väistämättä häiriöitä alueella asuville ja asioiville sekä työskenteleville. Työssä panostetaan tehokkaaseen tiedotustoimintaan.
Louheet kuljetetaan pois Tapiolantielle ja Etelätuulentielle johtavien ajotunneleiden kautta pääväylille. Keskuksessa työmaa näkyy hissi- ja porrasyhteyksien rakentamisen vaatimina työmaa-alueina.
Tapiolan keskuspysäköintilaitoksen ja keskushuollon rakennuttaa Tapiolan Keskuspysäköinti Oy, joka on keskuksen kuuden kiinteistöyhtiön sekä Espoon kaupungin ja Länsimetro Oy:n omistama kiinteistöyhtiö. Tapiola-yhtiöt on pysäköintiyhtiön suurin osakkeenomistaja. Länsimetro Oy:n osuus yhtiöstä on 370 liityntäpysäköintipaikkaa.
Tapiolan keskuspysäköinnin ja keskushuollon pääsuunnittelija on Arkkit.tsto HKP Oy/arkkitehti Jukka Hyvämäki, kalliosuunnittelija on Sito Oy/Jannis Mikkola, rakennuttamistehtävät hoitaa Indepro Oy ja louhintaurakoitsijana toimii Kalliorakennus-yhtiöt.
Louhintaurakan kustannukset ovat noin 25 M€. Kalliota louhitaan tässä urakassa yhteensä yli 200 000 kuutiota. Pysäköintilaitoksen louhintatyöt tehdään rinnan metroaseman ja ratatunneleiden louhintatöiden kanssa.
Tapiolan keskuksen uudistaminen etenee reippaasti
Ensimmäinen tuntuma uudistettuun Tapiolan keskukseen saadaan kesällä 2013, jolloin entiseen Sokoksentaloon avataan kaupallinen keskus Ainoa. Sen edustalla on arkkitehti Aarne Ervin alkuperäisten suunnitelmien mukaan uudistettu Tapionaukio sekä peruskorjatut kioskirakennukset, joihin tulee kahvila sekä keskuksen uudistamista esittelevä infotila.
Tapionaukion pysäköintitilat valmistuvat jo helmikuun alussa 2013. Tapionaukion pysäköintitiloista pääsee maan alla suoraan Stockmannille ja Ainoan päivittäistavarakauppaan. Lisäksi laitokseen tulee yhteydet Garden-hotellin edustalle ja Ainoan edustalle Kulttuuriraitille.
Metron kuilutyömaan johdosta henkilöautoliikenne katkaistaan Merituulentieltä 16.7.2012. Vuoden 2013 alusta lukien Merituulentie katkaistaan kaikelta liikenteeltä ja Tapionaukion eteläosaan avataan tilapäinen bussiterminaali.
Merituulentie lasketaan alemmaksi niin, että nykyinen ajoneuvoliikenteen käytössä oleva taso (Merituulentie, Länsituulentie) muuttuu liiketiloiksi ja jalankulkualueeksi. Näin keskuksen eteläiset ja pohjoiset osat yhdistyvät kiinteäksi kokonaisuudeksi.
Vuosina 2013-2015 Tapiolan metroasemaan ja Merituulentien liityntäbussiterminaaliin liittyen keskuksen ytimeen tulee uusi Stockmannin tavaratalo ja muita liiketiloja sekä asuntoja. Tapiola-yhtiöt toimii alueen johtavana kiinteistönomistajana ja -kehittäjänä.
Tapiolan keskuksen keskuspysäköintilaitoksen louhintatöiden käynnistämistä juhlistetaan alkupaukulla 20.6.2012 klo 15.00 Garden hotellin edustalla.
Lisätietoja:
Teknisen toimen johtaja Olavi Louko, p. 0500 607754
Tapiolan projektinjohtaja Antti Mäkinen, p. 050 5931339