Ympäristövalvonta

Ympäristövalvonnan asiakkaita ovat niin yritykset kuin kuntalaisetkin. Sinne  voi ottaa yhteyttä silloin kun kyse on esim. lupien hakemisesta, ympäristövahingoista, laittomista kaatopaikoista, melu-, savu- tai pölyhaitoista, vesien johtamisesta tai vesihuollosta vapauttamisesta.

Espoon kaupungin ympäristönsuojelumääräyksiä päivitetään 27.5.2013
Ympäristönsuojelumääräyksiä päivitetään ja muutosehdotus on nähtävillä 27.5.-2.8.2013 mielipiteiden jättämistä varten. Merkittävimmät muutokset koskevat jätevesien ja kemikaalien käsittelyä sekä maalämpökaivojen sijoittamista tärkeillä pohjavesialueilla. Määräykset ovat olleet voimassa vuodesta 2005 lähtien ja niitä on viimeksi päivitetty vuonna 2009.

Uutiset

RSS
  • Ympäristökeskus muistuttaa, että lehtipuhaltimen käyttäminen hiekoitushiekan poistamiseen Espoon alueella on kielletty. Hiekan poistaminen puhaltimella aiheuttaa pölyämistä, jonka seurauksena ilmanlaatu heikkenee.
  • Ympäristöasioiden asiakaspalvelukeskus käynnisti toimintansa maaliskuussa ja neuvoo aluksi vesilain valvontaan ja vesihuoltoon liittyvissä ELY-keskusten tehtävissä sekä vastaa yleisiin ympäristöä koskeviin kysymyksiin.
  • Katupölykausi on alkanut, sillä HSY:n mittauksissa on havaittu paikoittain runsaasti katupölyhiukkasia eri puolilla pääkaupunkiseutua. Pahimmat päivät ovat vasta edessä, mutta katupölystä aiheutuvia terveyshaittoja voi ehkäistä välttämällä liikkumista vilkasliikenteisten teiden läheisyydessä sekä seuraamalla ilmanlaatua.
  • Espoon ja Kauniaisten meluntorjunnan toimintasuunnitelman luonnos seuraavalle 5-vuotiskaudelle on valmistunut ja se esitellään yleisölle Kauniaisten kaupungintalolla 12.3.2013 klo 17 alkaen tilaisuudessa, jossa kuntalaiset voivat myös esittää suunnitelmasta mielipiteensä.
  • Uudenmaan ELY-keskus on aloittanut selvitystyön Kuusakoski Oy:n Kauklahden palvelupisteen tulipalon sammutusvesien ympäristövaikutuksista Espoonjokeen.
Julkaistu 21.12.2011 klo 16.02 , päivitetty 21.5.2013 klo 12.40

Aihealue:
  • Ympäristönvalvonta