Esiopetuksen tehtävänä on ohjata lapsen kasvua eettisesti vastuulliseen toimintaan, toisten ihmisten arvostamiseen ja yhteisesti hyväksyttyjen sääntöjen noudattamiseen.
Esiopetus on suunnitelmallista kasvatusta ja opetusta
Esiopetus on lapsen oppimista, kehitystä ja kasvua tukevaa toimintaa, jonka aikana keskustellaan, leikitään, liikutaan, tutkitaan, kokeillaan, hankitaan tietoa ja ratkaistaan ongelmia. Esiopetuksessa vahvistetaan lapsen itsetuntoa ja tarjotaan myönteisiä oppimiskokemuksia sekä mahdollisuuksia monipuoliseen vuorovaikutukseen samanikäisten kanssa.
Tavoitteena on edistää lasten joustavaa siirtymistä varhaiskasvatuksesta esiopetukseen ja edelleen kouluun. Esiopetus rakentuu oppimiskäsitykselle, jonka mukaan lapsen oppiminen perustuu aiempaan tietoon ja oppimiskokemuksiin. Näin lapsi löytää omat tapansa käsitellä uutta tietoa. Kunkin lapsen oppimistyylin tunnistaminen ja tukeminen ovat opettajan keskeisiä tehtäviä hänen vahvistaessaan lapsen oppimisvalmiuksia ja minäkuvaa. Esiopetuksessa opettaja on oppimisen ja toiminnan ohjaaja, kannustaja ja oppimisympäristön luoja.
Opetuksen sisältöjä ovat kieli ja vuorovaikutus, matematiikka, etiikka ja katsomus, ympäristö- ja luonnontieto, terveys, fyysinen ja motorinen kehitys, taide ja kulttuuri.
Esiopetusta ohjaavat asiakirjat
Esiopetuksen suunnittelua ja toteutusta ohjaavat valtakunnalliset esiopetussuunnitelman perusteet ja Espoon esiopetuksen suunnitelma. Jokaisessa ryhmässä tehdään lisäksi tarkempi toimintasuunnitelma syksylle ja keväälle. Lapsille tehdään yksilöllinen lapsen esiopetuksen suunnitelma yhdessä huoltajien kanssa.
Lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma
Jokaiselle lapselle tehdään yksilöllinen lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelma, joka pitää sisällään lapsen havainnointiosion sekä suunnitelmaosion. Suunnitelma tehdään yhdessä huoltajien kanssa. Havainnointia tehdään ja sitä kirjataan lapsen esiopetuksen oppimissuunnitelmaan koko esiopetusvuoden ajan.
Oppilashuolto
Perusopetuslain mukaan kaikilla esiopetusikäisillä lapsilla on oikeus oppilashuoltoon. Esiopetuksen oppilashuolto on oppilaan kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista huolehtimista osana muuta varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen oppilashuollollista jatkumoa. Tavoitteena on luoda terve ja turvallinen kasvu- ja oppimisympäristö, jolle on ominaista välittämisen, huolenpidon ja myönteisen vuorovaikutuksen toimintakulttuuri. Esiopetuksen oppilashuolto pyrkii osaltaan varmistamaan kaikille tasavertaiset kasvamisen ja oppimisen mahdollisuudet. Jokaisessa esiopetuspäiväkodissa ja -koulussa toimii oppilashuoltoryhmä.