Kyllä ärsyttää!

17.9.2012 Raisa Cacciatore, lastenpsykiatri

Sain olla mukana presidentin asettamassa asiantuntijaryhmässä tekemässä Ihan tavallisia asioita. Ne on hienoja asioita. Ärsyttää kaikki viisastelu niiden ympärillä. Kovia kokeneet nuoret itse lukivat ne ja monessa kohtaa kuultiin: ”Tää on sikahyvä!” He myös ehdottivat uusia aiheita: luottamus, mediakriittisyys, aikuisten jaksaminen.

Syrjäytymisen ehkäisy on tekoja. Jokainen voi tehdä jotain, että kaikki lapset ja nuoret saisivat elää ihmisarvoista elämää. On hullun hommaa asettaa nuoreen kohdistuvat välittömän vuorovaikutuksen keinot vastakkain yhteiskuntapoliittisten keinojen kanssa. Kuin riideltäisiin siitä, pitääkö meren ylittäjälle antaa vene vai airot, jotta matka onnistuu.

Tehtävää on joka sektorilla. Epäilemättä yhteiskuntapolitiikka on avainasemassa. Neuvoloihin takaisin kunnon miehitys ja erikoislääkärit, kouluihin samoin, se on ennaltaehkäisyä. Akuutein tarve on siellä, missä kohdataan lapsen hätä: lastensuojelussa. Nykyresursseilla lasten edun arviointi ja valvominen ei ole mahdollista. Laki lupaa paljon, mutta säästösyistä lapsi saa liian lyhyet airot.

Sydäntä riipaisevat lastensa terveydestä ja turvallisuudesta tolkuttoman hädissään olevat huoltajat. Itkevä lapsi on pakko raahata tapaamisiin, joista hän palaa varjona, pelkäävänä, luhistuneena. Joskus myös fyysisten vammojen kera. Täytyisi olla paikka, jonne nämä vanhemmat ja lapset voisivat mennä oikeasti turvaan, jopa yhteiskunnan päätöksiä.

Lapsen edun arvioimiseen on pakko saada osaavaa väkeä lisää. Nykyisellään tuhotaan suunnaton määrä Eerikoita – ei ehkä fyysiseen kuolemaan, mutta henkiseen joka tapauksessa.

Ihan tavallisia asioita on hyvä juttu. Arvovaltaiselta taholta on kerrottu, että tavallisuus on tärkeää, arki on arvokasta, turvallisuus tärkeintä. Hyvän mielenterveyden eväitä kerätään joka hetki, tässä ja nyt lapsen ja nuoren elämässä. Kädestä suuhun. Meistä jokainen voi tehdä jotain.

---

Raisa Cacciatore pitää avoimen yleisöluennon Espoon lapsille paras elämä - hyvän mielenterveyden lautasmalli Espoon kulttuurikeskuksen Tapiolasalissa ke 26.9. klo 17.30-19.30. Tervetuloa vanhemmat, kummit, mummit, vaarit ja muut! Tilaisuus kuuluu Espoon designpääkaupunkivuoden Voi hyvin -luentosarjaan. Vapaa pääsy.

Samaan teemaan liittyvä luento lasten ja nuorten parissa työskenteleville: Lapsille ja nuorille paras elämä - hyvän mielenterveyden lautasmalli pe 12.10. Ilmoittautuminen 8.10. mennessä.

www.raisacacciatore.fi

Tilaa RSS-syöte

Kommentit	(18 kommenttia)
Liisa Purovirta 17. syyskuuta 2012 9.13	Niin samaa mieltä. Presidentin esittämä hanke on politisoitu. Väitetty oikeustolaiseksi. Onko toisista välittäminen oikeistolaista? Jotkut kirjasen ehdotukset voivat vaikuttaa naiiveilta, mutta normaali, maalaisjärjen tuottama toisesta välittäminen on sangen luontevaa. Tätä asennetta lisää.
Erik Lydén 17. syyskuuta 2012 11.08	On ihan hyvä että myös Pekka Sauri älähti siitä että tämänhetkinen "asemasota" verhoaa itse asiaa eikä oikein johda mihinkään. Kukaan kun ei ole yksin oikeassa - tosielämässä ei ole "meidän ja teidän" syrjäytyneitä. On vain yksilöitä joista jokainen tarvitsee omat keinonsa, ohjeensa ja avun muodon. Siten myös yksilö ja yhteiskunta ovat molemmat tärkeitä asioita syrjäytymisen ehkäisyssä.
Saara Virtanen 17. syyskuuta 2012 12.11	Tunnen piston, koska olen itsekin kritisoinut kampanjaa. Tietenkin kampanjan tarkoitus on hyvä ja sitä kannattaa kannattaa ja sanomaa levittää. Se, mikä kaihertaa, on se tosiasia että sosiaalipuolella 90-luvun laman aikaiset ja jälkeiset leikkaukset ovat jättäneet jälkensä, joiden siivoamiseen ei ole löytynyt poliittista tahtoa. Paitsi, että lähdetään välittämään kanssaihmisistä, tekemään tavallisia asioita ja kantamaan vastuuta arkitasolla, niin tarvitaan myös oikein kohdennettuja varoja ja toimia elintasokuilujen tasaamiseksi. Ei voi olla kenenkään etu että toimeentulotukea hakevia kyykytetään ja simputetaan luukulta toiselle. Jos sosiaalitoimeen ei saada välittämistä ja varoja, niin koko hyvää tarkoittava kampanja on hukkatyötä.
Vesa Häkkinen 17. syyskuuta 2012 21.05	Harmi, että ärsyttää. Eikö kuitenkin ole melko ymmärrettävää, että me olemme ärsyyntyneitä: herra tasavallan presidentin kutsuma työryhmä tuottaa sivuston, josta en ole löytänyt yhtään sellaista asiaa, josta järjestöissä ja leikkipuistoissa ei olisi puhuttu ja käytännössä tehty jo vuosia. Tässä kirjoituksessasi tuot esille juuri niitä, asioita, joita työryhmältä,odotettiin. Eikö joku viisaus ole siinäkin, miten tähän on reagoitu, vai olisiko kaikkien pitänyt vain taputtaa? Olisipa herra tasavallan presidentillä kanttia antaa työryhmälle jatkotehtävä, jossa toisitte esille tuon yhteiskunnallisen puolen? Pääsisit puhumaan niistä asioista, joita olet ansiokkaasti pitänyt omalta osaltasimesillä, kuten nyt.
Nina From 18. syyskuuta 2012 9.50	Hyvä artikkeli, kiitos siitä. Toivottavasti moni näkee myös järjestettävän tilaisuuden ja on paikalla, kun luento alkaa. Eerikan tapaus oli karmea esimerkki pieleen menneestä kokonaisuudesta, lapsen kannalta. Mutta sillä kuolemalla on ollut sellainen merkitys ja tulee olemaan, että asiat muuttuvat. Ovat jo muutettu. Ja tulevat jatkossakin muuttumaan. Kohti parempaa. Joissain kunnissa on esim. vedetty ko. sosiaalipuolen säästötavoitekohdennus takaisin, ei uskalleta säästää tässä kohtaa. On hyvä, että media nostaa erittäin tärkeitä, asioita esille. Näin voimme itse vaikuttaa, kun tiedämme asioista enemmän.
Henry Björklid 18. syyskuuta 2012 11.34	Raisa Cacciatore! Tuosta kirjoituksestasi saa sen kuvan, että työryhmä muka vaatisi kaiken sen minkä kirjoituksesi näet tarpeelliseksi. Näinhän ei ole ja siksi mm. minä suhtaudun lopputulokseen hyvin kriittisesti. Ja Sinun listastasi puuttuu kaikki vapaaehtoisen vertais- ja yhteisöavun vaatimat yhteiskunnalliset resurssit. Päällimmäisenä näen tilojen puutteen kaikkeen toimintaan, joka voitaisiin pääosin vetää/tehdä vapaaehtoisvoimin. Tiedoksi: Sinun kirjoituksesi on myös mukana tässä keskustelussa: http://teemukammonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/117024-dr-phil-ja-saannollinen-batslap
Ursula Lehtivuori 18. syyskuuta 2012 16.27	On helppo olla samaa mieltä Raisa Cacciatoren kanssa. Suomessa tarvitaan ihmisiä, jotka välittävät toisistaan. Viranomaisilla on sitten oma roolinsa. Kumpiakin tarvitaan. - Kun kouluampumisista puhuttiin, toimittajat kyselivät koko ajan, mitä viranomaisten olisi pitänyt tehdä. Aivan kuin ampujilla ei olisi lähimmäisiä laisinkaan! Herää Suomi!
Jani Koivula 18. syyskuuta 2012 20.59	Täytyy ihmetellä että kuinka naiveja ihmiset ovat - luulevatko ihmiset että pahoinvoivat nuoret avautuvat aikuisille ja edes puhuvat totta. Näillä nuorilla on mennyt luottamus poliittisiin päättäjiin, aikuisiin - omiin vanhempiinsa. Vesan kommentti edellä juuri oikea! Poliittinen epätoivoinen pisteiden keräys kylmältä ja tavallisesta ihmisestä erkaantuneelta oikeistolaiselta siiveltä. Raha se on joka ratkaisee - pikaisesti koottu litanja itsestäänselvyyksiä - tuli varmasti halvaksi. Kuka voisi laittaa linkin tähän "asiantuntijaryhmään" - kuinka monta kertaa he kokoontuivat, paljon saivat palkkiota. Tämän paskan olisi voinut pari työtöntä tehdä ilmaiseksi!
Raisa Cacciatore 18. syyskuuta 2012 22.57	Tietenkin yhteiskuntapolitiikka on korjattava. Olen ollut lääkärin työssä lähes 30 vuotta. Jo 80-luvun lopulla äitiys-, lastenneuvolassa ja kouluterveydenhuollossa tuli suoritekontrollijärjestelmä ja tiukan tahdin vaatimus ylhäältäpäin. Terveydenhoitaja lasten/äitiysneuvolassa ei enää saanut kohdata perhettä kokonaisuutena (ajan kanssa), vaan tarvittiin suoritteita joita piti olla tarpeeksi. Teimme yhteisvalituksia ylilääkärille: näin ei voi toimia, ei pystytä enää kohtaamaan moniongelmaperheitä. Ilman tulosta. Sitten tuli väestövastuu ja lastentautien erikoislääkärit lähtivät pois neuvola- ja koululääkärin viroista. Samaten naistentautien ja synnytysten erikoislääkärit lähtivät pois äitiysneuvoloista, koska yhden lääkärin piti hoitaa kaikkia. Hieno osaaminen liukeni. Sitten tuli lama, kouluterveydenhuoltoa supistettiin rajusti, ehkäisyneuvolat ja nuorisovastaanotot lopetettiin. Jälleen innostunut, osaava, nuorten kanssa toimiva osaaminen hukattiin. Kunnallinen kotiapu poistettiin lapsiperheiltä, kotiapua ei saa lapsiperheeseen ennen lastensuojelua ja sitä on vain viidesosa siitä mitä se on ollut. Ja näin ajettiin alas systemaattisesti matalankynnyksen olemassa olleet mahdollisuudet auttaa perheitä ja lapsille & nuorille läsnä olevat aikuiset kouluista ja palveluista. Kunnissa, joissa eniten vähennettiin kouluterveydenhuoltoa ja ennalta ehkäisyä, psykiatriset sairaanhoitokulut ja sijoitukset ovat maksimissaan ja kuluiltaan satakertaiset. Tässä kaikessa ei ole mitään epäselvää. Lapset tarvitsevat välttämättä turvallisten ja hyvinvoivien aikuisten verkoston. Sisältäen ammattilaiset. Yksi aikuinen ei riitä mihinkään, ei kaksikaan. Siltikään niin lainsäädännölliset, taloudelliset kuin hallinnolliset rakenteet eivät kuulu tietääkseni presidentin toimivaltaan. On käännyttävä poliitikkojemme puoleen.
Vesa Häkkinen 19. syyskuuta 2012 17.38	Palaan vielä siihen, miksi minä ja moni muu on ärsyyntynyt. Tiedän, etteivät nuo rakenteet kuulu presidentin toimivaltaan. Kyse onkin presidentin arvovallalla sanotuista linjauksista. Olen edeleen sitä mieltä, etteivät työryhmän tuotokset ole vääriä. Niissä ei vain ole mitään uutta! Eilen presidentti vetosi vapaaehtoisvoimiin. Hyvä niin, mutta presidentin sanomana se kuulostaa samalta, kuin aina silloin, kun ei haluta lisätä yhteiskunnan rakenteitten mahdollisuuksia. Vastuuta siirretään entistä enemmän yksityisille ja kolmannelle sektorille. Linjaus on sama, kuin taannoinen ehdotus, jonka mukaan "itse aiheutettuja" sairauksia ei pitäisi hoitaa yhteiskunnan varoin. Tämä mielestäni aiheuttaa monien ajatuksen siitä, että presidentti - halusi tai ei - tuli tehneeksi oikeistolaista politiikkaa.
Marja Rukko 19. syyskuuta 2012 19.17	On hienoa että ihan ylimmän valtiovallan taholta kiinnitetään huomiota lapsiperheiden arkeen. Niiden t a v a l l i s t e n lapsiperheiden arkeen. Itse olemme eläneet nyt 4,5 v erityistä arkea. Kolmannen lapsen äitiysloma muuttui painajaiseksi Lastenklinikan syöpäosastolla. Kuvittelin eläväni hyvinvointivaltiossa ja saavani tässä kohdin apua. Olin väärässä. Perheemme on tämän 4,5 vuoden selviytymistaistelun jälkeen todellisessa vaarassa syrjäytyä. Lapsen syöpä ei ole sellainen joka tulee ja sitten siitä parannutaan vaan se tuhoaan lähes kaiken. Perusturvallisuus horjuu, työt menee, toimeentulo tipahtaa, ystävät kaikkoavat. Ja kun sitä verkostoa ei ole niin jää todella yksin. Tässä kohdin mitataan mielestäni tämän yhteiskunnan toimivuus. Kerroin viime perjantain HBL.ssa ihan julkisesti kuinka meidän nuoren syrjäytyminen riippuu siitä jaksanko kuljettaa häntä kouluun joka päivä.Kuljettaminen estää minua tekemästä ansiotyötäni. Ansiotulon puute tarkoittaa sitä että kaksi muuta perheen lasta eivät harrasta ja rahasta on tullut iso vaikuttaja elämäämme. Seuraan järjestöelämässä myös muita erityislapsiperheitä. Kouluista poistetaan lapsilta avustajat, seurauksella ettei lapsi pärjää koulussa, tätä ähkitään ja pohditaan, tehdään ls-ilmoituksia. Kokoonnutaan erilaisilla kompanioilla miettimään mitä tehtäisiin. Lapsen koulunkäynti vaarantuu ja vanhemman voimat menevät jatkuvassa palaverirumbassa. Asia ratkeaisi sillä avustajalla. Mutta ollaan valmiita tarkomaan sitten niitä kalliita seurauksia, mutta sekä lääkäreiden että opettajien pyynnöt ohitetaan nyt. Myös näihin tapauksiin tarvittaisiin nyt se ohjekirja. Miten selvitä sekoamatta ja romahtamatta,ettei näistä lapsista ja nuorista tule niitä koulusta eläkkeelle-aikuisia? Näihin tapauksiin ei ne tavalliset asiat auta. Ne ovat meidän jokaisen erityislapsiperheen tavoitteena. Voi kuinka odotankaan sitä 'ihan tavallista arkea'.
T.L. 21. syyskuuta 2012 4.19	En todellakaan ymmärrä, miten Eerikan tapaus voidaan kytkeä tähänkin yhteyteen. Lapsen raaka murha ja se, että sosiaalityöntekijät, jotka olivat kyseisen lapsen ahdingosta tietoisia, eivät tehneet tehtäväänsä, ei liity mitenkään siihen, leivotaanko suomalaisissa lapsiperheissä pullaa, kerätäänkö yhdessä kasviota tai mennäänkö ajoissa nukkumaan. Virkavirheet virkavirheinä (siis epäillyt) ja pullanleipomiset pullanleipomisina. Lastensuojelulla on olemassa kanavat ja menettelyt vakavien väkivalta- ja laiminlyöntitapauksien hoitamiseksi. Ja kyllä niitä on käytettykin aika monta kertaa, kun niinkin paljon lapsia on saatu otettua huostaan! Aina ei ole tarvittu kuin yksi ilmoitus ja jo tapahtuu... Se, ettei useankaan ilmoituksen sekä lapsen selvien oireiden jälkeen tapahtunut tilanteeseen nähden oikeita asioita, ei ole koko kansan vika. Ei edes muiden sosiaalityöntekijöiden. Vaikka palkattaisiin puolet kansasta sosiaalityöntekijöiksi ja loput tekisivät hiki hatussa lastensuojeluilmoituksia, joidenkin tekemää virhettä ei sillä voi jälkikäteen kuitata. Eikä muuten myöskään estää sitä, etteikö virheitä voisi vastaisuudessa tapahtua. Lastensuojeluasioissa tapahtuu paljon virheitä toiseenkin suuntaan. Epäillään ja huolestutaan olemattomista. Tehdään paljon turhia ilmoituksia. Tarkkaillaan ja tutkitaan ihan tavallisia perheitä. (Joissa ehkä jopa leivotaan pullaa :)) Tehdään vääriä tulkintoja, huolestutaan suuresti ja huostaanotetaan ihan tavalliset lapset. Tragedia sekin.
Hanna Tiihonen 21. syyskuuta 2012 8.38	Olen samaa mieltä Merjan kanssa että nämä ohjeet koskevat tavallisia perheitä ei erityislapsiperheitä! Meilläkin taistellaan puoli vuosittain avustajan työsuhteen jatkamisen puolesta kun kaupunki suuressa viisaudessaan säästää erityislapsiperheiden kohdalla, jotta saadaan konserttisali rakennettua tai tehtyä autonlevyinen tunneli kaupunkiin. Me jouduimme ls-suohon siksi että meillä on 2 enemmän ja vähemmän vakavasti pitkäaikaissairasta erityislasta ja julkisella puolella ei ole tarjota resurssien puutteessa tarvitsemaamme kotipalvelua eikä erikoissairaanhoito pysty aloittamaan lasten tarvitsemia hoitoja. Olemme vuosien aikana istuneet lukemattomissa palavereissa joissa oollaan liikuttavan yksimielisiä siitä että tarvitsisimme apua kotiin mutta siihen se on aina jäänyt. Nyt 4 ls-ilmoituksen jälkeen odotamme yhä apua kotiin. Vanhemmutemme on kyseenalaistettu ja sitä nyt arvioidaan 8vkoa. Arviointi maksaa kaupungille kymmeniä tuhansia euroja! En voi olla miettimättä, kuinka paljon pyytämäämme apua olisimme sillä summalla saaneet vuosien aikana?
Tiina 21. syyskuuta 2012 9.28	Näitä ihan tavallisia asioita pitäisi muuten ennen kaikkea opettaa perheitä "auttaville" tahoille. Nythän on niin, että ennen perhetyöntekijän tuloa täytyy siivota lattiasta kattoon ja leipoa sitä pullaakin, vaikka ei mitenkään ehtisi. Perhetyöntekijän rooli on tulla nauttimaan kahvia ja pullaa (kenties vähävaraisen perheen kustannuksella) ja arvostelemaan siivoustasoa, sekä tekemään sen perusteella psykologista arviointia perheen vuorovaikutussuhteista. Perheet laitetaan suurennuslasin alle ja oikein etsimällä etsitään vikoja ja "huolia" ja tosiaan perhetyöntekijän tai sosiaalityöntekijän pätevyydellä astutaan psykologin saappaisiin. En tiedä missä ja miksi tällainen huolipainotteinen, negatiivissävytteinen, arvioiva, arjesta etääntynyt "auttamisen" tapa on kehitetty? Kuka kuvittelee, että vanhempien jaksamista (josta tyypillisesti ovat aina kovin huolissaan) tukee tällainen tarkkailtavan objektin rooliin joutuminen? Onko tässä mitään järkeä? Tiedän kymmeniä perheitä joiden mielestä ei, mutta sosiaalikoneisto vain jatkaa tällä tiellä. Tarkkailun tuloksena syntyy "diagnooseja" ja perheitä hajotetaan viemällä lapset. Se sitten ilmeisesti auttaa vanhempia jaksamaan?
Tuula Peltola 21. syyskuuta 2012 10.39	Ensin valitetaan, että kukaan ei tee mitään. Sitten valitetaan, että kun tehtiin näin eikä niin. Yksi "keino" ei ole ratkaisu kaikkeen eikä sillä pystytä kaikkia ongelmia ratkaisemaan, MUTTA NIIN EI OLE KUKAAN VÄITTÄNYTKÄÄN, mutta "tasapuolisuuden nimissä" ei sitten saa auttaa ketään. Mollataan vaan koko kampanja maanrakoon! Älkää edes yrittäkö - sitäkö haluatte viestittää? Ettei edes auteta niitä, joita voitaisiin "yksinkertaisin keinoin" auttaa? Herätetään ihmisiä huomaamaan yskinkertaisia asioita - jotka jää jalkoihin tässä kiiremaailmassa. Me tavisperheet olemme kiitollisia juuri tästä - arjen vinkeistä / ajattelimisen aiheesta, etteivät perheemme jäset / naapurin lapset / koulukaverit etäänny ja syrjäänny. Vanhemmuus on haastavaa tänä päivänä. Kyllä ärsyttää ihan täysillä
Taru 3. lokakuuta 2012 20.26	Kyllä täytyy olla vanhemmuus todella kadoksissa, jos tällaisia ohjeita tarvitaan. Ja kyllä täytyy olla asiantuntijuus todella kadoksissa, jos kehtaa olla antamassa tällaisia ohjeita syrjäytymisen ehkäisemiseen. Kyllä todella ärsyttää!
Raisa Cacciatore 8. lokakuuta 2012 19.10	Vanhemmuus on vasta löytymässä, sen todisti 650 jaksavaa, osallistuvaa ja pohtivaa vanhempaa kanssani Tapiolan Kulttuuriksekuksessa 26.9.12.
Jenni K 12. lokakuuta 2012 8.15	Hyvä Raisa jatka samaan malliin! Olet ihminen joka puhuu asiaa ja täydellä sydämellä. Nykyisissä toimintamalleissa on paljon korjattavaa, jotta lapsia/nuoria autettaisiin parhaalla mahdollisella tavalla.

Nimi tai nimimerkki:

Sähköpostiosoite:
(Näkyy vain palvelun ylläpidolle.)

Kommentit tulevat näkyviin viiveellä. Julkaisemme viestit, jotka noudattavat hyvää keskustelutapaa.

Kommentti: