Yhteisissä olohuoneissa

23.4.2012 Tuula Antola

Barona Areena oli huhtikuisena iltana täynnä taituruutta, tunnetta ja tyttöenergiaa. Illan ainutlaatuisesta elämyksestä vastasivat 150 huippuluistelijaa yhdessä suomalaisten ykkösketjun artistien kanssa. Hallin katto oli korkealla myös auttamisen halusta.

”Koska olen tyttö” -jäägaalan myötä kerättiin rahaa kehitysmaiden tyttöjen koulutuksen tukemiseksi. Illan ohjelmaa rytmittäneet tarinat kehitysmaiden tyttöjen arjesta jättivät taatusti jälkensä paitsi meihin aikuisiin, myös katsomossa oleviin, satoihin alakouluikäisiin ja sitä nuorempiin tyttöihin. Päällimmäiseksi illasta jäi tunne siitä, että jaettuna tarinat, tunteet ja elämykset ovat moninkertaisia.

Suomen menestyneimmän naistaitoluistelijan, espoolaisen Laura Lepistön upean luistelijauran päättänyttä jäähyväisohjelmaa seuratessani pohdin, että olen saanut kokea monia aikuisikäni huippuhetkiä Tapiolan urheilupuistossa.

Mieleeni muistuivat äiti-lapsi-jumpan pikkuiset kultakalat Olarin voimistelijoiden kevätnäytöksessä sekä lukuisat henkeäsalpaavan jännittävät hetket joukkuevoimistelun kisakatsomossa Tapiolan urheiluhallissa. Hymyn huulille sai myös muisto talkootyöstä 1200 juniorikoripalloilijan ruokkimiseksi Ratiopharm Areenalla EHBT-turnauksen yhteydessä sekä äänenavausharjoitukset Honkahallissa kotijoukkueen kannustamiseksi. Suurin osa urheilupuistossa vastaantulijoista on vähintäänkin naamatuttuja vuosien ja vuosikymmenten varrelta.

Olen kotoisin Hollolan kunnasta, Miekkiön kylästä. Omaan lapsuuteeni kuuluivat olennaisena osana seurantalolla vietetyt juhlat - hirvipeijaiset, häät, joulujuhlat ja syntymäpäivät.  Seuratalo oli kyläläisten yhteinen olohuone, jota ylläpidettiin pääosin talkoovoimin. Tapiolan urheilupuisto on aikuisikäni seurantalo. Paikka, jossa sukupolvet kohtaavat ja tunne yhteisöllisyydestä on vahva. Tuntuu hyvältä olla omiensa joukossa

Alkavalla viikolla Baronassa juhlistetaan kansallisen veteraanipäivän valtakunnallista pääjuhlaa teemalla  "Jälleenrakentamisen sankarit - Återuppbyggnadens hjältar". Olen varma, että tapahtuma jättää taatusti koskettavuudessaan jäljen jokaiseen mukanaolijaan. Tervetuloa Tapiolaan!

Kommentit (2 kommenttia)
Hansu
24. huhtikuuta 2012 14.32
Tuulan olkkari on Tapiolan urheilupuisto.

Itse ihailen kaupunginosan intiimiä ja leppoisaa ydintä. Siellä puistopuun katveessa aion taas tulevanakin kesänä maistella mansikkajäätelöäni.

Entä muita lempipaikkoja? Missä espoolaisten olkkarit?
Espoolainen opettaja
25. huhtikuuta 2012 21.51
Kiitos mukaansa tempaavasti kirjoitettu.Odotan lisää samanlaisia elävästä elämästä ja eri sukupolvien näkökulmasta kirjoituksia.Riitta Tuokko espoolainen opettaja


 

 

Kommentit tulevat näkyviin viiveellä. Julkaisemme viestit, jotka noudattavat hyvää keskustelutapaa.