|
Pääkaupunkiseudun vuoden Nuori Yrittäjä Espoosta
Pääkaupunkiseudun yrittäjät ovat valinneet seudun Nuoreksi Yrittäjäksi 2013 espoolaisen Heikki Lehmuskosken.
|
12.4.2013
|
|
Tieto tulevan ekaluokkalaisen koulupaikasta saapuu kotiin viimeistään viikolla 17
Lähipäivinä Espoossa tehdään päätökset siitä, missä uudet ekaluokkalaiset aloittavat koulutiensä. Jos huoltajat haluavat hakea koulutulokkaalle koulupaikkaa muusta kuin rehtorin osoittamasta lähikoulusta, tulee tämä tehdä viimeistään 30.4.
|
11.4.2013
|
|
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan päätöksiä 10.4.
Lautakunta päätti mm. alakoulujen oppilaspaikat ensi lukuvuodelle. Lisäksi se päätti, että Auroran koulun oppilaat siirtyvät ensi lukuvuoden ajaksi siirtokoulutiloihin ja Kalajärven kouluun. Auroran koulu on huonossa kunnossa, ja sen peruskorjaus on alkamassa kesällä 2014.
|
10.4.2013
|
|
Länsimetron jatkeen suunnittelutyö etenee
Länsimetron jatkeen suunnittelu Matinkylästä eteenpäin etenee. Jatkeen kolme pääsuunnittelijaa, työtunneleiden rakennesuunnittelijat, ratasuunnittelijat ja tunnelin ja asemien arkkitehtisuunnittelijat allekirjoittivat sopimuksen Espoon kaupungin kanssa 10.4.
|
10.4.2013
|
|
Espoon Icehearts ry on perustettu ja toiminta alkaa syksyllä 2013 kahdella alueella
Espoon Icehearts ry perustettiin viralllisesti 3.4.2013. Toiminta alkaa syksyllä 2013 Espoon keskuksessa ja Espoonlahdessa.
|
10.4.2013
|
|
Tapiolan ydinkeskustan uudistaminen eteni kaupunginhallituksessa
Kaupunginhallitus hyväksyi Tapiolan ydinosaa koskevan asemakaavamuutoksen. Lopullisesti asiasta päättää valtuusto.
|
8.4.2013
|
|
Pk-yrityksen ympäristövastuut -aamukahviseminaari 11.4. klo 8.30-11.00 Leijassa
Helsingin seudun kauppakamarin käynnistämän Pk-yrityksen ympäristövastuut -hankkeen aamukahviseminaariin on vielä muutamia paikkoja auki. Seminaarissa käsitellään tällä kertaa kiinteistöissä ja rakennusalalla pk-yrityksiin kohdistuvia ympäristövelvoitteita.
|
8.4.2013
|
|
Ihanuus-kauppa on avattu
Työhönvalmennuskeskuksessa on avattu Ihanuus-kauppa. Kaupassa on myynnissä kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita, jotka on tehty kädentaitopajalla.
|
8.4.2013
|
|
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta kokoontuu 10.4.
Lautakunta päättää kokouksessaan muun muassa vuosiluokkien 1-6 oppilaspaikoista sekä Auroran koulun opetuksen järjestämisestä lukuvuonna 2013-2014.
|
5.4.2013
|
|
Opinnäytetyö: Kuitinmäen yläkoululaiset nukkuvat lyhyet yöunet
Kuitinmäen yläkoulun oppilaat nukkuvat arkisin keskimäärin 7,5 tuntia yössä, vaikka unentarve olisi 9 - 10 tuntia. Tämä selviää Laurea-ammattikorkeakoulun opiskelijoiden tekemästä opinnäytetyöstä.
|
5.4.2013
|
|
Espoo sai kuntien välistä muuttovoittoa tammikuussa 2013
Espoon väkiluku tammikuun lopussa oli ennakkotietojen mukaan 257 040 asukasta, Helsingin 604 470 ja Vantaan 205 290 asukasta.
|
5.4.2013
|
|
Tapiolan ydinkeskustan uudistaminen etenee kaupungin ja LähiTapiolan yhteistyönä
Tapiolan ydinkeskustan uusi asemakaava luo edellytykset metroaseman ja keskuspysäköinnin yhteyteen tulevan kaupallisen keskuksen, muun muassa Stockmannin uuden tavaratalon rakentamiselle.
|
5.4.2013
|
|
Etelä-Tapiola lukio voitti rahapolitiikkaan liittyvän kilpailun
Neljä Etelä-Tapiolan lukion abia voitti Generation €uro -kilpailun ja sai palkinnoksi matkan Euroopan keskuspankkiin. Kilpailussa heidän piti tehdä ehdotus EKP:n neuvoston korkopäätökseksi.
|
5.4.2013
|
|
Pohjoinen aikuissosiaalityö suljettu keskiviikkoisin
Pohjoisen aikuissosiaalityön puhelinpalvelu ja palveluneuvonta ovat suljettuina keskiviikkoisin toimeentulotuen ruuhkautuneen käsittelytilanteen vuoksi. Ajan varanneet asiakkaat palvellaan.
|
5.4.2013
|
|
Siivoustalkoot Espoossa
Pääkaupunkiseudun kunnat koordinoivat yhdessä keväisin pidettävät yleisten alueiden puhtaanapitotalkoot. Siisti pääkaupunkiseutu -talkoissa asukkaat keräävät asuinympäristöstään irtoroskaa.
|
4.4.2013
|
|
Katupölykausi alkoi pääkaupunkiseudulla
Katupölykausi on alkanut, sillä HSY:n mittauksissa on havaittu paikoittain runsaasti katupölyhiukkasia eri puolilla pääkaupunkiseutua. Pahimmat päivät ovat vasta edessä, mutta katupölystä aiheutuvia terveyshaittoja voi ehkäistä välttämällä liikkumista vilkasliikenteisten teiden läheisyydessä sekä seuraamalla ilmanlaatua.
|
3.4.2013
|
|
Espoo hakee päiväkotitoimittajia yhteistyökumppaneiksi
Espoon kaupunki etsii yhteistyökumppaneiksi toimittajia, jotka ovat valmiita rakentamaan ja/tai toimittamaan päiväkoteja kaupungille. Lähivuosien tarve on noin 4 - 8 pysyvää ja useita siirtokelpoisia päiväkoteja.
|
2.4.2013
|
|
Luontoretkikalenteri on ilmestynyt
Maata peittää vielä lumi ja jää, mutta varma merkki kevään tulosta on tämän vuoden luontoretkikalenterin ilmestyminen.
|
28.3.2013
|
|
Kaupunginhallitus päätti 25.3. useammasta kaava-asiasta
Kaupunginhallitus hyväksyi Kaitaa - Iivisniemen osayleiskaavan tavoitteet ja suunnitteluperiaatteet sekä Eestinmalmi IB kaavamuutoksen. Lisäksi kaupunginhallitus päätti ehdottaa valtuustolle Urheilupuiston metrokaavan (Jousenpuisto asemakaavan muutosehdotus) hyväksymistä.
|
28.3.2013
|
|
Jänismetsäntielle maahanmuuttajapalveluita
Ingaksen ryhmäkoti, Siltatalon tukiasunnot ja yksityismajoitustoiminta yhdistetään samoihin tiloihin 25.4.2013 entisen Espoon turvakodin tiloihin Lippajärvelle, osoitteeseen Jänismetsäntie 2. Samalla Siltatalon tukiasuntojen toiminta vakinaistetaan.
|
27.3.2013
|